lauantai 15. lokakuuta 2016

Rumien sukkien kimara

Jos halvalla saa _ihanmitätahansa_ niin pitäähän se ostaa, tarvitsi sitä tai ei... Samalla logiikalla ostin keväällä halpamarketista kerän Novitan Nostalgia-lankaa, hinta 2 e tms. Aloin neuloa siitä sukkia, joiden nilkkaresoriksi tulisi valepalmikkoa. Palmikko näytti aivan värisokean yksisarvisen oksennukselta! Luovutin langan kanssa niinkuin samantien. Jatkoin sileää neuletta. Sitten rupesin ihmettelmään kun kerästä luu paistaa vaikka toisesta sukasta on vielä puolet neulomatta! Tadaa, kerällä olikin 100 g -ei 150 g, aaaahaaaa! No arvatkaa oliko halpiksessa enää ko. lankaa. No juu ei ollut. Jouduin ostamaan kerän täydellä hinnalla, mikä ei tietenkään taloudellista ahdinkoa aiheuttanut mutta periaatteellisella tasolla ahdisti kylläkin. No, neuloinpa toiset rumat sukat samoilla lämpöisillä. Nyt ihan perusjoustinneuletta koko roskan. Ajattelin, että yösukkina menee rumemmatkin, eihän niitä pimeässä kukaan näe! Ensimmäisen yön jälkeen joustinneulesukat olivat jo niin lerpahtaneet etteivät enää tahdo pysyä jalassa. Eipä tästä kaksoisprojektista enempää. Paitsi ihan perinteisillä puikoilla pistelin menemään 1 sukka kerrallaan. Vahvistettu kantapää.

Tätä kirjoittaessa ja neuleprojektia pohtiessa tulee fiilis, että ihan kuin tarkoituksella tekisin huonoja lankahankintoja?

Malli: Perussukkia omasta päästä. Ensimmäisten sukkien resori on valepalmikkoa. Toiset sukat 2o2n joustinneuletta.
Lanka: Novita 7 veljestä Nostalgia 200 m/100 g 75 % villaa, 25 % polyamidi
Väri: Kirjava mustaharmaa (090)
Langan kulutus: 186 g kaksiin sukkiin
Puikot: 3.5 mm


Meinasin etten julkaise sukista kuin tämän kaukaa otetun kuvan.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti